Tapiolan Takamailla.com on ollut toiminnassa marraskuusta 2010 alkaen. Blogi keskityy enimmäkseen pienriistan metsästykseen monipuolisella otteella. Mukava lisänä blogissa on myös erilaisia varuste-esittelyjä ja tee-se-itse -vinkkejä. Lisäksi blogissa viljellään runsaasti valokuvia, jotka tuovat tarinoihin mukavaa tunnelmaa.
Mistä kirjoitat blogissasi?
Tapiolan Takamailla.com on blogi omista harrastuksistani, jotka pyörivät luontoteeman ympärillä. Tähän kuuluu metsästystä, kalastusta, luontovalokuvausta ja koiran koulutusta. Aika pitkälti blogi on päiväkirjamainen erilaisten tapahtumien ja sattumusten blogi, mutta yritän kirjoittaa myös erilaisia ohje- ja esittelytarinoita aina silloin, kun sopiva teema kohdalle osuu.
Kirjoitan melko pienelle kohderyhmälle, johon kuuluu lähisukuni, muutama metsästävä kaverini ja koirani kasvattaja. Koska kohderyhmä on taustoiltaan melko vaihteleva, yritän kirjoittaa asioista niin, että myös asiasta tietämätön ymmärtäisi ja ehkä myös oppisi vaikkapa sorsan pillityksestä jotain.
Mistä innostus blogin kirjoittamiseen?
Olen aina ollut jokseenkin hyvä kirjoittamaan. Siten blogaaminen on minulle luonnollista. Samalla oma kohtalaisen pitkä ja monipuolinen luontoharrastus antaa ihan hyvää pohjaa kirjoitella minulle läheisistä asioista. Mutta blogaaminen on ruokkinut itse itseään. On valtavan hienoa huomata, että kirjoituksia luetaan ja ne kiinnostavat laajempiakin yleisöjä.
Kuinka usein kirjoitat juttuja blogiisi?
Pyrkimys on, että vähintään kerran viikossa kirjoittaisin uuden jutun. Aina se ei onnistu. Toisaalta joskus tulee useampia tarinoita viikossa. Varsinkin nyt tänä syksynä sairastamani jänisrutto on tehnyt pitkä katkon sekä harrastuksiini, että myös blogaukseen. Mutta pyrkimys on siis kirjoittaa vähintään kerran viikossa.
Miten aiot kehittää blogiasi?
Ajat muuttuu ja Tapiolan Takamailla.com kehittyy sen mukana. Varsinaisesti blogin teemoja ei ole tarkoitus laajentaa, mutta aihealueet elävät kauden, sesongin ja harrastuksen painopisteiden mukaan. Tulevana talvena perheeseen tulee toinen koira. Tämä näkynee blogissa tarinoina uudesta pennusta ja sen kasvattamisen ja kouluttamisen arjesta.